U
SÄRKÄN ERÄ ry. JÄSENKIRJE 1/2024 26.3.2024
Tervehdys seuran jäsenille!
Talvikokous on ollut 9.2.2024 ja sen mukainen hallituksen järjestäytyminen 26.3.23.
Seuran puheenjohtajaksi on valittu jatkamaan Jarmo Väisänen, varapuheenjohtajaksi on valittu Pekka Rissanen. Sihteeri Sari Väisänen ei jatka tehtävässään. Sihteerin tehtävät jaetaan toistaiseksi hallituksen jäsenten kesken. Erovuoroiset hallituksen jäsenet olivat Pekka Rissanen ja Janne Pursiainen. Pekka Rissanen jatkaa ja Janne Pursiaisen tilalle valittiin Tero Korhonen. Pekka Tuovinen toimii kotisivusto vastaavana.
Toiminnantarkastajaksi valittiin Pauli Partanen ja varalle Kristian Voutilainen ja Janne Korkalainen.
Hirviseurueen metsästyksenjohtajaksi valittiin Pekka Tuovinen.
Seuran jäsenmäärä vuoden vaihteessa 64 + 2 uutta jäsenhakemusta vuoden alussa.
Talvikokouksen päätöksiä:
- seuran liittymismaksu 250€, maksetaan koeajan jälkeen (2vuotta) sitten, kun hallitus hyväksynyt jäseneksi. Sitä ei kuitenkaan aiemman päätöksen mukaisesti peritä uudelta jäseneltä, joka liittymisvuonna täyttää korkeintaan 18 vuotta.
- jäsenmaksu 65€, riistanhoitovelvoitemaksu 15€ ja vieraslupamaksu 15€/vrk tai 60€/7vrk päätettiin pitää ennallaan
Tapahtumat
- Polttopuutalkoot la 25.5.24 klo 9.00 Kuistinsuon kota
- Riistapeltojen teko 15.6.2024 klo 9.00 Kuistinsuon kota
- Kesäkokous 9.8.24 klo 18.00 Erä-Särkkä
- Talvikokous pe 7.2.2025 klo 19.00 Hotelli Ravintola Tiilikka
- järjestetään pienpetokilpailu 2024, kilpailun palkkiot:
- 100€ 2. 75€ 3. 50€
Pisteytys:Minkki 3p. Supikoira 3p. Majava 3p. Kettu 2p. Näätä 2p.
Pienpetokilpailun 2023 voitti Janne Korkalainen ja toinen Pekka Rissanen.
Muita ilmottautuneita kilpailuun ei ollut.
Hirviseurueeseen ilmoittautuminen 31.5.2024 mennessä sähköpostilla pj. jarmo1.vaisanen@elisanet.fi, tai hirvijohtajalle pekka.tuovinen@pp2.inet.fi
- hirviseurueen liittymismaksu 150€, muut mahdolliset kulut tarkentuvat metsästyksen päätyttyä
- metsästystä jatketaan Juha Willmanin yhteislupa-alueessa
Yhteystietojen muutosilmoitukset puheenjohtajalle sähköpostilla jarmo1.vaisanen@elisanet.fi
Ilmoita/päivitä tarvittaessa puhelinyhteystietosi puheenjohtajalle, jos haluat liittyä metsästysseuran whatsapp-ryhmään.
Pj. Jarmo Väisänen p. 050 5861 054
Hirviporukan johtaja Pekka Tuovinen 0400 572750
Jäsen- ja riistanhoitovelvoitemaksun eräpäivä 30.4.2024 (65€ + 15€=80€)
Tilinumero: FI08 5390 0040 0037 55
Ko. maksuista ei lähetetä erillistä laskua.
Tervetuloa seuran toimintaan, talkoisiin ja riistanhoitotyöhön sekä antoisaa tulevaa jahtikautta kaikille metsästäjille!