Kokouspäätöksiä
TALVIKOKOUS 9.2.2024
Talvikokous on ollut 9.2.2024 ja sen mukainen hallituksen järjestäytyminen 26.3.23.
Seuran puheenjohtajaksi on valittu jatkamaan Jarmo Väisänen, varapuheenjohtajaksi on valittu Pekka Rissanen. Sihteeri Sari Väisänen ei jatka tehtävässään. Sihteerin tehtävät jaetaan toistaiseksi hallituksen jäsenten kesken. Erovuoroiset hallituksen jäsenet olivat Pekka Rissanen ja Janne Pursiainen. Pekka Rissanen jatkaa ja Janne Pursiaisen tilalle valittiin Tero Korhonen. Pekka Tuovinen toimii kotisivusto vastaavana.
Toiminnantarkastajaksi valittiin Pauli Partanen ja varalle Kristian Voutilainen ja Janne Korkalainen.
Hirviseurueen metsästyksenjohtajaksi valittiin Pekka Tuovinen.
Seuran jäsenmäärä vuoden vaihteessa 64 + 2 uutta jäsenhakemusta vuoden alussa.
Talvikokouksen päätöksiä:
- seuran liittymismaksu 250€, maksetaan koeajan jälkeen (2vuotta) sitten, kun hallitus hyväksynyt jäseneksi. Sitä ei kuitenkaan aiemman päätöksen mukaisesti peritä uudelta jäseneltä, joka liittymisvuonna täyttää korkeintaan 18 vuotta.
- jäsenmaksu 65€, riistanhoitovelvoitemaksu 15€ ja vieraslupamaksu 15€/vrk tai 60€/7vrk päätettiin pitää ennallaan
TALVIKOKOUS 10.2.2023
Talvikokous on ollut 10.2.2023 ja sen mukainen hallituksen järjestäytyminen 10.3.23.
Seuran puheenjohtajaksi on valittu jatkamaan Jarmo Väisänen, varapuheenjohtajaksi valittu Pekka Rissanen, sihteeriksi hallituksen ulkopuolinen Sari Väisänen. Erovuoroiset hallituksen jäsenet Pekka Tuovinen ja Janne Hynynen on valittu jatkamaan tehtävässään, lisäksi hallituksen jäsenenä on Janne Pursiainen. Pekka Tuovinen toimii kotisivusto vastaavana.
Toiminnantarkastajaksi valittiin Pauli Partanen ja varalle Kristian Voutilainen ja Janne Korkalainen.
Hirviseurueen metsästyksenjohtajaksi valittiin Sari Väisänen.
Seuran jäsenmäärä vuoden vaihteessa 65 + 2 uutta jäsenhakemusta vuoden alussa.
Talvikokouksen päätöksiä:
- seuran liittymismaksu 250€, maksetaan koeajan jälkeen (2vuotta) sitten, kun hallitus hyväksynyt jäseneksi. Sitä ei kuitenkaan aiemman päätöksen mukaisesti peritä uudelta jäseneltä, joka liittymisvuonna täyttää korkeintaan 18 vuotta.
- jäsenmaksu 65€, riistanhoitovelvoitemaksu 15€ ja vieraslupamaksu 15€/vrk tai 60€/7vrk päätettiin pitää ennallaan
- Riistan talviruokintapäivä la 25.3.2023 klo 9 Kuistinsuon kota
- Polttopuutalkoot la 27.5.2023 klo 9 Kuistinsuon kota
- Teemapäivä Suomen luontoon kuulumattomien pienpetojen poistamisesta la 10.6.2023 klo 10 Erä-Särkkä
- Kesäkokous pe 4.8. klo 19 Erä-Särkkä
- Talvikokous pe 9.2.2024 klo 19 Hotelli-Ravintola Tiilikka
- järjestetään pienpetokilpailu 2023, kilpailun palkkiot:
- 100€ 2. 75€ 3. 50€
Seura on hakenut ja saanut Hako Ollikaisen -säätiöltä tukirahaa 2.800€ Suomen luontoon kuulumattomien petoeläinten poistoon (minkki, supikoira, kanadanmajava, piisami), jonka johdosta järjestetään uutena loukkupyynnin teemapäivä, tästä tiedotetaan lisää lähempänä, ks. yllä aika. Suunnitelmissa hankkia loukkuja ja rautoja.
Hirviseurueeseen ilmoittautuminen 31.5.2023 mennessä puheenjohtajalle tai sihteerille sähköpostilla pj. jarmo1.vaisanen@elisanet.fi, siht. sari.vaisanen@hotmail.com
- hirviseurueen liittymismaksu 150€, muut mahdolliset kulut tarkentuvat metsästyksen päätyttyä
- metsästystä jatketaan Juha Willmanin yhteislupa-alueessa
Yhteystietojen muutosilmoitukset sihteerille sähköpostilla sari.vaisanen@hotmail.com
Ilmoita/päivitä tarvittaessa puhelinyhteystietosi sihteerille tai puheenjohtajalle, jos haluat liittyä metsästysseuran whatsapp-ryhmään.
Pj. Jarmo Väisänen p. 050 5861 054
Siht. Sari Väisänen p. 040 3522 166
Jäsen- ja riistanhoitovelvoitemaksun eräpäivä 30.4.2023 (65€ + 15€=80€)
Tilinumero: FI08 5390 0040 0037 55
Ko. maksuista ei lähetetä erillistä laskua.
Tervetuloa seuran toimintaan, talkoisiin ja riistanhoitotyöhön sekä antoisaa tulevaa jahtikautta kaikille metsästäjille!
Särkän Erä ry hallitus
TALVI/KESÄKOKOUS 14.8.2021
- seuran hallituksen kokoonpano: puheenjohtaja Jarmo Väisänen, varapuheenjohtaja Juha Ullgren, sihteeri/rahastonhoitajana Janne Pursiainen, jäseninä Pekka Rissanen, Janne Hynynen.
- toiminnantarkastajina: Antti Ullgren ja varalla Pekka Tuovinen
- toiminta- ja riistanhoitosuunnitelma hyväksytty
Jäsen ja liittymismaksut Jäsenmaksu 65€ ja liittymismaksu 250€.
Seuran uusiin jäseniin sovelletaan 2 vuoden koeaikaa.
Riistanhoitovelvoitemaksu Riistanhoitovelvoitemaksu velvollisuus on jatkossa kaikille. Paitsi ennen tämän kokouksen päätöstä 65v täyttäneet eivät menetä etuuttaan olla maksamatta riistanhoitovelvoitemaksua. Keskustelua riistanhoitotyöstä ja esim., jäsen voi tehdä riistanhoitotyötä itselleen sopivana ajankohtana, mikäli yleiset talkoopäivät eivät sovi, mutta tästä on ilmoitettava puheenjohtajalle/hallitukselle. Ks. kohta jäsen- ja liittymismaksut/sääntö riistanhoitovelvoitemaksu.
Jäsenkirje lähetetään jatkossa v. 2018 alkaen pääsääntöisesti sähköpostina ja jäsenistöä pyydetään lähettämään sähköpostiyhteystieto sihteerille. Kenellä tätä yhteyttä ei ole, niin jatkossakin perinteinen jäsenkirje postissa lähetetään.
Seuran sääntöjen tulkintaa selvennetty:
1) ilmoitustaulu -sanan korvaa nykyisin kotisivusto
2) hirviporukkaan liittyvät sitoutuvat metsästämään vain yhdessä hirviporukassa.
HIRVISEURUEEN JOHTAJAKSI valittu Sari Väisänen.
- Metsästysajat: noudatetaan riistakeskuksen suosittamia/asettamia metsästysaikoja.
- Riistakiintiöt ja vieraslupamaksut säilytetään ennallaan (ks. sivuston osio vieraslupamaksut/riistakiintiöt)
- Särkän Erä ry:n metsästysalueilla ei ole rauhoitusalueita.
- Koemaastoa annetaan käyttöön, jos on tarve.
- Karhunmetsästys: Päätettiin, että seura maksaa osallistumis maksun 65€ muut maksut ja luvat hoitaa jäsen itse. Ilmoittautumiset puheenjohtajalle tai sihteerille.
Muut asiat: Keskustelua seuran reviiri ohjelman tilasta ja mahdollisesta perustettavasta whats app ryhmästä Särkän Erä Ry.n jäsenille.